lenkkiä ikä kaikki

Tykkään liikkua. Harrastaa liikuntaa sen erinäisissä muodoissa. Lähinnä siksi koska se tuo hyvän olon ja on tutkitusti terveydelle eduksi. Usein kuitenkin siksi, että reippaasta treenistä huolimatta vartaloni on enemmän pullataikinatyyppiä kuin kiinteäärintafilettä.

Viikolla treenaamisesta on tullut jo rutiinia, mutta viikonloppuisin tahdon olla välillä laiska lähtemään lenkkipolulle tahi rautaa pumppaamaan. Ja toisinaan muutoinkin on puhti treenistä tipotiessään. Haahuilee jossain sohvan ja jääkaapin välillä. Mä luulen.
Mutta koska liikkua täytyy, niin olen kehitellyt ongelman ratkaisuksi tähän esimerkillisiä kannustumia! Katsos:

Kun vauhti alkaa hyytyä, hikikarpalot kirvoittavat makua suupielissä, rintaa puristaa ja henkeä ahdistaa. Eikä jaksaisi enää metriäkään ei! Ratkaisuksi olen kehittänyt perävaunutaktiikan. Laita hajuaisti maksimiin. Nuuhki. Tunnustele. Kenellä on huumaavin parfyymi päällä? Lyöttäydy perään ja pidä tahti. Seuraava kilometri menee verkkaisesti tätä uutta huumaavaa tuoksua imien. 
Tämä tosin sopii vain niille, jotka parfyymin tuoksusta sattuvat tykkäämään, eikä tuoksu salpauta henkeä ainakaan sen enempää. Myöskään lähestymiskieltoa ei ole hyvä omata.

Toinen salainen aseeni on vauhti. Lenkkeillessä autotien varrella, hyytynyt, kumarainen löntystely saa kovasti pontta auton lähestyessä takaapäin. Ladan työtäisemänä, katon kautta ojaan lennähtäneenä, lemppihousut menettäneenä saa auto kuin auto minuun vauhtia. Suorastaan kirmaan autoja pakoon. Joskus pahanpaikan tullen saatan hypähtää myös pusikkoon. Sieltä ylös kömpiminen kuluttaa saletisti muutaman kymmenen lisäkalorin. 
Pimeähköllä tai huonolla säällä saatan myös käännähtää juoksemaan takaperin. Nähdäkseni auton ja tilanteen. Valmistautuen hyppäämään tarvittaessa ketterästi konepellille. Näissä tilanteissa sykemittarini hakkaa rajoitinta vasten. Selvää kalorinpolttoa!
Joskus edellisen illan kauhu-leffa saa myös metsässä juoksemisen uusiin sykkeisiin. Hidastavista autoista tai epämääräisistä äänistä puhumattakaan. Bless.

Ja jos nämä keinot tuntuvat joka viikkoisilta oljen korsilta, eivätkä tarjoa enää tarpeeksi motivaatiota on takataskussani aina muutama perus kortti. Kuten hyvän kunnon esittäminen. Hölkkäilen reippaan tasaisesti aina silloin kun joku on tulossa takaapäin aikomuksenaan ohittaa. 
Tai kun autoja kulkee ohitse. Tiedättekö, aloitan hölkkäämisen hyvissä ajoin ennen auton tuloa ja lysähdän kasaan vasta auton perävalojen siintävän horisontissa. Rankkaa mutta nostattaa sykettä mukavissa sykleissä. Ja uppoaa autoilijoihin satavarmasti.
Erityisen sporttiselta yritän näyttää silloin kun joku keski-iän ohittanut pusertaa superkuntoisena vastaan. Kevyesti kuin keijukainen. Tervehdin hymy huulilla hyvässä hengessä. Puuskutan vasta turvallisen välimatkan päässä.
Pahimpia tilanteita on pitkät suorat. Suoran päässä venyttelee joku koripallojoukkue hauiksiaan. Oikoo pitkiä salskeita runkojaan niin, että calvin kleinit vilkkuu housun vyötäisiltä. Yritä siinä sitten juosta koko suora tyylipuhtaasti loppuun. Esimerkillisesti. Cheerleeder sopimuksen kiilto silmämunissa.
Nolointahan tietenkin olisi lysähtää kesken matkan. Jättää leikki sikseen. Hapuilla hikisillä sormilla astmapiippua taskun pohjalta. Huikata pojille talutusavun tarpeesta.

Tänään kävin aamulenkillä. En pakon sanelemana, vaan hyvästä omasta tahdosta. Alkuun vastatuuli ja pöllyävä hiekka meinasi viedä puhdin, joka kuitenkin palautui nopeasti eläkeläispariskunnan tarpoessa reippaana vastaan. Tyytyväisinä, omaan tahtiin.
Siinä minäkin sitten reippailin tunnin. Välillä kävellen, välillä hölkäten ja puuskuttaen. Omaan tahtiin. Ilman poppaskonsteja. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että iäkäs nainen, pieni kurttuinen mummo oli kuin liimautuneena selkääni. Kulki vetovirrassani. Tuulensuojassani. Suloisesti huivin seasta hymyillen.
Liekö ohitustilannetta odottaen? Hienhajusta huumaantuneena?

Lenkkiä ikä kaikki.