Muu perhe lähti tänään juhlistamaan kolmevuotiasta. Minä jäin kotiin nauttimaaan hiljaisuudesta. Toipilaana kun vielä olen.
Puolitoistatuntinen kului vain lähinnä teeveden kiehuntaa ja naistenlehden rapinaa kuunnellessa. Se hiljaisuus riitti täyttämään varastoni. Hoitamaan väsynyttä sieluani. Ihanaa olla yksin kotona, vielä kutakuinkin voimissaan ilman minkäänlaista tekemisen painetta.
Tämä pitäisi olla joku lakisääteinen kuukausittainen jokanaisen oikeus! Lataus.
Kiitos perhe. Olette Super!
Hetken hiljaisuudesta nauttineena avasin nettiradion. Radio NRJ, yksi suosikeistani tahditti minut hyvin nopeasti johonkin toiseen tilaan. Musiikki vei mennessään saaden ylävartalon liikehtimään. Vapautunut tunne valtasi mieleni, suljin silmäni ja fiilistelin.
Olin jonkun kotona. Kerrostalossa. Pienessä huoneessa muutamien ihmisten seurassa. Helsingissä. Kädet kattoa kohden, jalat tukevasti maassa musiikin tahtiin jammaillen. Keltainen räsymatto jalkojen alla. Etkoilla. Vai jo jatkoilla?
Tunsin itseni siihen paikkaan ja aikaan, niin kuin se hetki olisi ollut eilen. Todellisuudessa siitä hetkestä on reilusti päälle kymmenen vuotta. Yritin muistella. Mietin. Rapsuttelin päätä. Missä olin ollut? Kenen kanssa? Muistan pieniä yksityiskohtia tuosta hetkestä, mutta moni oleellinen asia on unohtunut. Mielenkiintoinen flashback.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!