perjantai 28. syyskuuta 2012

Vauva(+)kuumetta

Ystävä-pariskuntamme sai vajaa viikko sitten kauniin tyttö-vauvan.
Täällä on tapana mennä katsomaan lasta välittömästi jo sairaalaan.
Mutta koska olimme kuumeisia kun kutsu kävi, jouduimme siirtämään pienokaisen tapaamista.

Mexicossa on tapana antaa lapselle nimi heti viimeistään synnyttyä. Ystävämme oli valinnut nimen tulevalle lapselleen raskausviikolla 6.

Myös sukupuoli selvitetään täällä etukäteen. Ihmiset ovat hämmästelleet ja kysyneet syytä kun olemme kertoneet, että emme selvittäneet lapsiemme sukupuolia etukäteen.

Täällä ei myöskään sairaalasta lähde yksikään tyttö-vauva ilman korvakoruja. (Muistatteko mikä kohu syntyi Suomessa kun Martina ja Esko laitattivat pienelle Viktoria tyttärelleen korvakorut?)
Täällä puolestaan lääkäri hoitaa sen melkeinpä seuraavana napanuoran leikattuaan.

Melkein poikkeuksetta meidän 2-vuotiaasta tiedustellaan onko hän tyttö vai poika. Syynä ei ole niinkään polarn och pyret unisex tyylinen vaatetus, vain nimenomaan korvakorujen puuttuminen. (ja lyhyt ja ohut tukka :) !)

Myös kastejuhla Mexicossa poikkeaa suomalaisesta (evankeli-luth.) Täällä kirkossa on samanaikaisesti useampi vauva, iältään yleensä 2-6 kuukauden ikäisiä.
Ja koska espanjani ei vielä toistaiseksi ainakaan ole sujuvaa, en pysty tekemään selontekoa seremonian suullisesta puolesta, mutta yhtälailla pappi lausuu, rukoilee ja laulaa kuten meilläkin. Kirkon jälkeen on yleensä jatkot, useinmiten ravintolassa johon on kutsuttu niin sukulaisia kuin ystäviä.

Todennäköisesti meillä onkin pian tiedossa mexico-historiamme toiset kastejuhlat!

Täällä on myös tapana muistaa tuoretta perhettä "rotinoiden" merkeissä. Suurin osa lahjoista ostetaan valmiina. Toisinaan perheet laativat lahjalistan esimerkiksi tavarataloon.

Me halusimme muistaa vastasyntynyttä omatekoisella kortilla.
Paketissa oli Ralph Lauren mekko-pöksy setti. So cute!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Paskartelua


"- Äiti tää on Julianille. Tän mä annan Leolle.
Äiti mä paskartelen näit jonkun sata ja sit me voidaan mennä viikonloppuna myymään näit liikennevaloihin!
Sä voisit tehdä äiti myös niit mutaruutuja sinne myytäväksi?"

- - -

Voi sitä silmin nähtävää innostusta mikä pienestä ihmisestä voi lähteä tälläisen idean luotua.
Sakset suti liiman kanssa kilpaa ja suupielissä roikkui rippeitä juuri nautituista  mutaruuduista (näitä kutsutaan myös mokkapaloiksi).

- - -

"- Äiti. Tehdääks sittenkin niin et mennään jakaa näit ihmisille sit vapaapäivänä, ilman hintaa. Jaetaan niinku hyvää mieltä.
Joo! Bueno idea!"

- - -

Siivotessaan (p)askarteluvälineitä pöydältä, pyyhkäisi äiti huomaamattomasti tipan silmäkulmastaan. 
Onnellisena siitä, että poika oli ottanut omakseen äidin käyttämän vitsikkään sanamuodon askartelusta.
Ylpeänä siitä, että poika osasi ajatella noin sydämellisesti muita.

- - -

lauantai 22. syyskuuta 2012

spa-osasto



Tiedättekö mikä piristäisi kummasti flunssaista oloani? Sauna. Pitkä kylpy.
Meillä ei ole noista kumpaakaan.

Niistä haaveillessani muistin jonkin ajan takaisen unen jonka mieheni oli nähnyt.
Hän oli huomannut että talossamme on lisäksi kellarikerros. Sieltä oli löytynyt oikea kokonainen spa-osasto. Saunoineen kaikkineen.

Vaikka emme varsinaista spa-osastoa tarvitse. Sauna olisi kyllä ehdoton. Kuinkakohan hintavaksi tulisi kuljettaa tänne joku sun-sauna tyylinen ratkaisu? Tai löytyisikohän paikallisesta K-raudasta värkit kenttä saunaan takapihalle?




kaikki kuvat www.sisustusblogi.fi

torstai 20. syyskuuta 2012

Aloittamisen vaikeus


Minulla on nykyään päivässä noin kolme ja puolituntia "omaa aikaa".
Ajatuksena oli opiskella, treenata ja ottaa espanjan tunteja.
Tänään olen flunssainen, joten treeni jää väliin.
Entä opiskelu? Kotityöt? kaupassa käynti rauhassa? Entä ne kohteet joita olen aina halunnut käydä valokuvaamassa?

Miten joskus tämä aloittaminen on niin vaikeaa?
Ehkä olen niin hämmentynyt uudesta tilanteesta, etten kerta kaikkiaan osaa organisoida tätä ruhtinaalista kolmeajapuoltatuntia.
Aikaa, jossa ehtisin vaikka mitä!

Kauppalappu odottaa keittiön pöydällä. Astianpesukone on puoliksi tyhjätty.
Muutama kaapinjärkkäys projekti odottaa viimeistelyä. Jäähtynyt tee kupissa.
Kilpikonna odottaa ulkoilua nenä kiinni akvaarion lasissa.

Johonkin on nyt tartuttava. Kaksi ja puoli tuntia vielä aikaa.
Ehkä ensi viikolla organisointi taitoni ovat palanneet?

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Children's room

Kurkkausta lastenhuoneisiin, osa1.
Yksi parhaita puolia talossamme on isot vaatehuoneet jokaisella. Näistä on varmasti vaikea luopua sitten aikanaan.







tiistai 18. syyskuuta 2012

ain laulain aamutoimet teen



- Hei nyt mä oon sanonu jo kolme kertaa että - ole hyvä ja mene pukemaan.

5minuuttia myöhemmin: - joko olet pukenut?

- ai niin, joo mä meen.

- No niin, tulehan nyt reippaasti pesemään hampaat.

- Mut munhan piti pukee eka!

2 minuuttia myöhemmin: - Äiti! Mitä mun piti tehdä?


- nyt pitäis olla jo vaatteet päällä ja hampaanpesulla.

- Mut mä haluan syödä eka!

- nyt hoidetaan tää hampaiden pesu ja sit mennään alakertaan aamupalalle.

- Eiiii!!

- hei onko toi nyt sun mielestä reipasta ja hyvää käytöstä. Kato aamutoimet hoidetaan reippaasti varsinkin arki aamuina kun lähdetään kouluun.

- Äiti, saaksmä pelata?

-Et! Nyt tehdään nää aamutoimet ja piste.

- No okei, mä alan nyt sit pukee..



Ja tähän kaikkeen saadaan huonoina aamuina kulumaan vaikka kuinka monta viisiminuuttista. Ja tämä on kai se kohta jossa nämä toimet pitäisi tehdä leikin tai kisailun varjolla. Give me a break!
Huh ja puh, sanon mä! Mulla on kyllä useimpina aamuina huumori tässä vaiheessa kaivautuneena ihan jossain muualla kuin takataskussa!

Onneksi me ei kai olla aivan planeetan ainuita jolla nää aamutoimet tuppaa aina vähän k#%#maan?

perjantai 7. syyskuuta 2012

torstai 6. syyskuuta 2012

liikunnan iloa



Sportti-purttauksissa on taas palattu normi rytmiin. Minulla toimii selkeästi parhaiten aamu/aamupäivä treeni.

Olen niitä liikkujia jotka tykkäävät liikkua itsekseen. Tai jos joku tulee mukaan esim lenkille, on vauhti oltava kuitenkin tuntuva.
Lehtiä en salilla lue, vaikka joskus mieli tekisikin.

Tällä viikolla olen kuitenkin mielestäni keksinyt hyvän, mutta tehokkaanajanpuutosongelmanratkaisun! 
Koska salillamme on juoksumatot tv:llä miksen hyödyntäisi sitä? Tänäänkin puolen tunnin hölkkä meni oikein leppoisasti hollywood juoruja seuratessa. Vauhdin pidin samana kuin aina ennenkin ja kalorin kulutuksen tarkistin aika-ajoin. Yhteenvetona totesin tämän olevan todella tehokasta! Omaa tv-aikaa ja treeni samalla iskulla. Ja niin on tämäkin äiti onnellinen.

Olen huomannut itsessäni erään paheen mitä kuntosalille tulee. En ole ennen ymmärtänyt miksi jotku ihmiset viitsivät/ehtivät/kehtaavat kyylätä toisia kanssa treenaajia. Arvostella heidän tyyliään pukeutua tai treenata. Nyt olen syyllistynyt siihen itse! (joo joo, häpeänhän minä).
Kyyläämiseni on tosin vain tietynluontoista, ja harrastan sitä vain poikkeavissa olosuhteissa.
Viikon aikana olen mm tuijottanut kimkardashian-tyylistä takamusta. En voinut vastustaa kiusausta, jopa kuvasin! Mimmi oli todella hoikka ja pieni kokoinen. Siinä hän sitten treenasi cross trainerilla, leopardikuvioisissa piukkaakin piukemmissa pöksyissään. Vaikka takamus sopi mielestäni hänelle kuin nenä päähän, oli se jotenkin kuitenkin kokonaisuudessaan aavistuksen luonnoton. Jälkikäteen selvisikin ettei se aivan jumalan luoma takamus ollutkaan.

Eilinen kuntosalitreenikään ei tuottanut pettymystä. Ulkona mittari näytti kolmeakymmentä. Salillakin pyöritään vaatimattomassa about 24 asteen lämmössä. Silti siellä oli yksi tyyppi nähtävästi viluissaan? Siinä hän nosteli rautaa valkoisissa pitkissä tuulihousuissaan, valkoisessa tuulitakissaan sekä kirkkaan hopeassa toppaliivissään! Kyllä, toppaliivissään.
Muistattehan scooterin ysikyt-luvulta? Tää jamppa näytti just siltä kuin olisi tulossa tahi menossa niiden kavereiden musavideon kuvauksiin.
Ai otinko kuvan? No tottahan otin!

Tiedän, onhan se vähän julmaa tällälailla tiirailla muita, mutta ainakin se tekee minun treenistä huomattavasti hauskempaa.




maanantai 3. syyskuuta 2012

ei ole omena kauas puusta pudonnut



Eletään uuden vuosituhannen alkua. Pääkaupunkilaisessa lähiössä vietetään tavanomaista lauantaita. Kimppakämppä, jossa normaalisti asustaa yksi nuori nainen ja kaksi nuorta miestä on melkein tyhjillään.

Nainen, sinkku viettää toistaiseksi koti-iltaa. Mitään kovin mielenkiintoista menoa ei ole tarjolla.
Nainen on kotoisasti hyvin vähäpukeisesti, onhan kämppiksetkin muilla mailla. Suihkun raikkaana hän vetäisee stringit jalkaan, sihauttaa sivistyneesti yhden siiderin ja pujahtaa sohvalle.
Tv ei tarjoa mitään kovin kiinnostavaa, joten on hyvä aika siirtyä kämppisten, sinkkumiesten vhs valikoimalle. Hän valitsee erotiikkaa.

Jossain vaiheessa nainen huomaa hukanneensa säätimen, tv-säätimen. Tilannetta tutkittuaan, huomaa nainen hukanneen säätimen sohvan "sisään". (nyt on aina joku joka haluaa sen tarkan selostuksen sohvan anatomiasta jotta voi havannollistaa kuinka säädin on sinne sisään sujahtanut, mutta valitettavasti sitä ei nyt tule).
Koska kyseinen vhs kasetti ei tarjoa nyt mitään kovin henkeäsalpaavaa jännitystä lauantai-iltaan, tahtomattaan nainen alkaa järjestää sitä itse.
Hetken aikaa säädintä tavoiteltuaan, huomaa nainen kirjaimellisesti juuttuneensa sohvaan. 30 minuutin irroitteluyritysten ja sinertävän käden jälkeen on aika kutsua apua.
Nainen ei juuri itseään häpeä ja vaikka hän tietää lähellä asuvien ystävien illastavan vanhempiensa kanssa, ei hän epäröi pyytää apua.
Ystävät eivät ole luonnollisesti uskoa korviaan, joten päättävät he kertoa asiasta koko ravintolalle.
Ravintola ei hiljene, vaan nainen voi kuulla puhelimen läpi niin naurua kuin spekulointia lähiö-ravintolan asiakkaiden kesken. Tässä vaiheessa nainen alkaa ensimmäistä kertaa epäröimään irtipääsyään.

Ystävä päättää hälyttää apua ja kutsuu lähellä asuvan ystävän "irroittamaan" naista sohvasta. Ei auttanut, nainen on yhä kiinni sohvassaan. Ystävän ystävä poistuu ja hälyttää paikalle talonmiehen.
Noin tunnin riuhottuaan naista sohvasta,ja toisella silmällä vhs-kasetin tarjoamaa viihdettä seuraamalla talonmies kertoo palokunnan olevan enää ainoa vaihtoehto tähän tilanteeseen.
Nainen näkee mielessään tilanteen missä nuoret, salskeat, öljytyt palomiehet puskevat lähiö-kolmion oven läpi pelastamaan tätä koomikkoa härskin ja sinnikkään sohvan syövereistä. Nainen alkaa ensikertaa hieman panikoimaan. Hän kiittää kohteliaasti talonmiestä, pahoittelee vähäpukeisuuttaan ja uskottelee että ystävät tulevat pian, joten palokuntaa on turha kutsua tälläisen pienen ja mitättömän asian takia.
Hyvästeltyään talonmiehen nainen raahautuu käsi puutuneena, sohvaa raahaten takaisin olohuoneeseen kunnes postiluukusta kuuluva vaikea miesääni pysäyttää hänet. Talonmies hieman nolostuneena pyytää anteeksi että joutuu kuitenkin lähettämään laskun käynnistään.

Hetken taas kamppailtuaan yksin sohvan kanssa päättää nainen yrittää vielä kerran irroitusta. Kuinka ollakkaan, nainen horjahtaa ja kaatuu sohvan päälle joka kippaa ympäri ja naisen käsi luiskahtaa ulos sohvasta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin?
Jaa-a? Yleinen vitsihän tästä tuli kymmeneksi vuodeksi. Juttu joka esiteltiin kaveriporukassa aina poikaystävä ehdokkaille. Talonmiestä ei sen koommin näkynyt, ei edes sitä laskua. Nainen ei pitänyt enää säädintä sohvalla. Vhs-kasetteja hän katseli toisinaan edelleen. Kyseinen tramaattinen ilta päättyi lopulta täysin puutuneeseen, hieman turvonneeseen ja siniseen käsivarren heilutteluun lähiö-ravintolassa. Nainen oli sen illan puhutuin juttu. Margarita lievitti särkyä.


Nyt reilu kymmenen vuotta jälkeenpäin juttua ei juuri enää muistella. Paitsi kun tavanomainen koti-iltapäivä mexicolaisessa omakotitalossa vaihtui jännittävään sohva-käsivarsi näytelmään. Naisen jälkeläinen, (ei talonmiehen poika) oli onnistunut juuttumaan perheen moduuli sohvaan. Kaikki muut paitsi nainen ihmetteli miten tälläinen on mahdollista. Ei se polvi taida parantua joka polvessa?

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Poika saatiin irti sohvasta ilman palokuntaa ja nyt legenda taas elää.